sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Tervehdys taas täältä vauvasumun keskeltä! Eilen murumme täytti 3kk! Oloni on onnellinen ja samalla aikalailla väsynyt, sillä painimme tällä hetkellä yöllisten tunnin välein heräilyjen kanssa. Levätä täytyy silloin kun ehtii. Päiväunetkin ovat kestoltaan noin puolituntisia ja niitä nukutaan useampia kertoja päivässä, ettei mene yliväsymyksen puolelle. Hänen rytmiään noudattaen pikkuisemme on kuitenkin varsin tyytyväinen vauveli ja on mukavaa viettää aikaa kotosalla kun eivät seinätkään ole vielä päälle kaatuneet :)!

Kuukausi onkin vierähtänyt juhlien merkeissä kun ensin tuli joulut ja vuoden vaihteet ja loppiaisena vietimme nimiäisiä! Rakkauspakkauksemme kantaa täten siis nimeä Hilla Aava Hallatar ❤

Arki on ollut muutoin aika lailla vauvan ehdoilla elelyä. Opettelemme nyt luomaan jonkin sortin rutiineja ja keskitymme haasteisiin. Nukkumisien lisäksi autoilu on osoittautunut haastavaksi. Monet hehkuttaa vauvojen nukahtavan/nukkuvan autossa mainiosti, mutta meillä jostain syystä tämä asia on täysin "nou nou" ja huudetaan pää punaisena kun herätään tai ollaan hereillä. Esikoisella tosin oli samanlainen meininki pitkään, joten ei tämä nyt varsin yllätyksenäkään tule. Täytyy tarkkailla, onko tässäkin kyse uniassosiaatioista. Joka tapauksessa autoilu saa nyt riittää kerran viikossa tai harvemmin, isommassa ruokakaupassa käymiseen. Lähikaupassa käymme kantoreppuillen :)


Odottelemme tässä myös 3kk neuvolaa, joka on nyt tulevalla viikolla. Ainakin luulisin kasvun olleen tehokasta. 6 kg on varmasti mennyt jo rikki ja 68 kokoa pienempiä vaatteita ei kannata enää hommailla. Ihan järkkyä millä tahdilla nuin pieni olento kasvaakaan :D!

Kehitystä on tapahtunut muullakin tasolla paljon. Nimittäin hän tykkää valtavasti höpötellä ja ottaa kontaktia erilaisilla ääntelyillä ja kiljahduksilla. Myös koittaa selvästi toistella "pupua" ja äitiä". Hän katselee tarkasti suun liikkeitä ja seurailee ihmeissään kun me syömme ja puhumme. Kuolaakin on valunut jonkin aikaa, lieneekö hammasta tulossa? Innostuu myös paljon raajoja heiluttamalla erilaisista esineistä ja kirjoista. Meillä onkin luotu mukava iltarutiini, johon kuuluu iltasadun lukeminen. Hän viihtyy myös esikoisesta paljon rennosti pötköttelemällä, jopa paremmin kuin sylissä. Kääntyilyyn ei vielä ole hirveämmin innostunut, mutta viihtyy vatsallaan jo pidempiä aikoja.

Kaiken kaikkiaan hän on hyvin tyytyväinen ja säteilevä ihmisenalku, kunhan saa tarpeeksi usein ruokaa ja unta :)!

sunnuntai 17. joulukuuta 2017


Tervehdys jouluisista tunnelmista! Ulkona on niin kaunista, kerrankin on joulukuussa saatu kunnolla lunta. Joulukuu on vierähtänyt nopeasti, nautiskellen kotona vauva-arjesta ja "erakoitumisesta". Odotin, että seinät olisivat jo kaatuneet päälle, mutta oikeastaan tässä on käynyt vähän niin kuin päin vastoin. Ihmisten ilmoilla ei ole tehnyt mieli juurikaan olla. Kaikki kaupungin hälinät ja kauppojen kaaos ei voisi vähempää kiinnostaa. Tuntuu, että päivät vierii nopeasti uuden tulokkaamme tahdittamana, mutta ajatuksille ja elämänhaaveille on jäänyt kivasti aikaa :) Täällä nautitaan ❤

Pikkuisemme on nyt reilu 8 viikkoa, kohta 2 kuukautta. Hän on niin ihana ja valloittava, kasvaa ihan hirmuisella vauhdilla ja hämmästyttää joka päivä uusilla piirteillään. Haikeana on joutunut jo laittamaan pienimmät vaatteet sivuun ja penkomaan isompia. Viime viikkojen aikana kommunikaatio ja vuorovaikutus on kehittynyt ihan huimasti, otetaan paljon katsekontaktia ja tehdään erilaisia äänteitä ja kiljahduksia. Myös tyytyväisyys näkyy ihanilla hymyillä, jotka tekevät päivistä parhaita!

Yöt menevät vaihtelevasti, toisena nukkuu ja toisena pyörii enemmän. Aktiivisin aika tuntuu olevan iltasella, kun aamupäivät menevät uneliaammin. Kantorepussa nukkuu myös hyvin ulkoilujen ajan. Hälinä tuntuu hieman häiritsevän herkkää unta, mutta siihen on hyvä totutella. Jumppapallolla pomputtelu auttaa melkein itkuun kuin itkuun, mahallaan ja selällään viihdytään myös aiempaa enemmän. Rintaraivaritkin saa yleensä ratkaistua imettämällä kävellen heijaillen.



 Meillä onkin nyt jännä tilanne, kun olemme tässä olleet pääasiassa koko perhe kotosalla. Esikoinenkin käy päiväkodissa vain parina päivänä viikossa. Tuntuu, että porukkamme on tiivistynyt enemmän, vaikka välillä haastetta onkin esikoisen kanssa, sillä tekemistä täytyy välillä keksiä. Tietynlainen vapaudentunne on kuitenkin arvokasta, sekä yhdessä vietetty aika, jota ei koskaan kukaan voi viedä pois. Täytyy todeta, että olisin olettanut elämän olevan paljon raskaampaa näinä hetkinä, mutta ilokseni kaikki on mennyt kokonaisuudessaan paremmin kuin hyvin. Sitä ei tiedäkään, mitä kaikkea tällaiset vaiheet avaavat elämässä. Sen ainakin voin sanoa, että perheeni on parasta mitä olen koskaan saanut ❤ Ihanaa joulunaikaa ja kohti uutta vuotta ja uusia tuulia ❤

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Heissan!

Näin on kuukausi vierähtänyt kuopuksemme syntymästä, ehkä valehtelematta elämäni nopein kuukausi. Luvassa onkin nyt hehkutuksen täyteinen postaus, sillä kaikki on sujunut niin hienosti! Täällä on menty ihan vauvakuplassa ja todellakin nautittu vauva-arjesta. Tai ainakin tämän perheen äippä on :)! Olin odotellut jotain niin paljon vaikeampaa, joten nyt ainakin saa nauttia näistä upeista hetkistä niin paljon kuin pystyy! Tässä siis vähän kuulumisia, olkaa hyvät!

Pääasiassa olemme olleet kuluneen kuukauden aikana kotosalla, tutustuneet vauvaan ja koittaneet pitää kaiken hälinän minimissä. Arki on sujunut hienosti. Noin yleisesti ottaen olen makoillut päivisin sohvalla, vauvan kanssa pesien, ja yöt hän on nukkunut vieressämme perhepedin ajatusta noudattaen. Yöt menneet ihan mukavasti, välillä heräillen enemmän ja välillä vähemmän, mutta yöllä syöttäminen on niin selkärangassa, että se sujuu itseltä puoliunessa :)! Ensimmäinen viikko menikin pikkuisella lähes täysin syöden ja nukkuen. Nyt viime viikkoina aktiivisuus on alkanut lisääntyä ympäristön tarkkailuna ja selvästi valppaampana käyttäytymisenä. Hän on alkanut reagoimaan erilaisiin ääniin ja havahtuu herkemmin hereille...tapittamaan ihanilla pienillä nappisilmillään :)! Nyt ihan viime päivinä jotain hymyntapaistakin on alkanut sieltä näkyä katsekontaktia ottaessa, sekä kaikenmoista ääntelyä on vireillä, jotka ovat saaneet ihan omat nimityksensäkin! Pientä normaalia masuvaivaa lukuun ottamatta  pilttimme vaikuttaa olevan hyvin tyytyväinen, ainakin tähän asti. Maitolaitokseni on myös "niin kovassa nosteessa", että välillä tuntuu, että koko kämppä lainehtii maidosta.. ja niiden seurannaisista, pulautuksista :D Ja tämähän ei haittaa, sillä pikkuinen on kerryttänyt kuukaudessa painoa kilon verran ja pituuttakin pari senttimetriä lisää!

Syömisten, nukkumisten ja lokoilujen lisäksi olemme tehneet välillä kantoreppukävelyjä. Mies on ylpeänä saanut kantaa pikkuista lenkkeillessä ja itse olen päässyt nauttimaan liikkumisesta pitkästä aikaa ilman raskausmahaa! Vaunuja ei olla käytettykään kun kerran ostarissa ja kerran laivareissulla, josta voisinkin kertoa seuraavaksi :)!

Teimme siis ensimmäisen pidemmän reissun viime viikon vaihteessa, kun suuntasimme isänpäivän viettoon lapsuudenkotiini, jossa esikoiseni oli jo meitä odottamassa. Ajomatkaa Jyväskylästä Vihtiin on ajallisesti noin 3 ja puoli tuntia. Jännityksellä odotimme, miten matka menisi, mutta pysähdyksiä tuli vain pari koko matkan aikana. Välillä vaan tien poskeen pysähdyksiin vauvaa syöttämään, kun heräsi huutamaan. Tällä periaatteella olemmekin saaneet matkustettua rennosti kelloon katsomatta. Olimme tosiaan myös miettineet jotain mukavaa, pientä aktiviteettia joten päätimme käydä samalla reissulla Turku-Tukholma risteilyllä, joka oli meiltä yllätys esikoiselleni. Reissu sujui todella hienosti ja jäi fiilis että kiva lähteä toistekin uudestaan :)! Vaipanvaihdot ja pidempiaikaiset syötöt oli helppo käydä tekemässä kaikessa rauhassa hytissä ja lapsille suunnattu ohjelma Ville Viikinkeineen oli esikoiselle mieleen. Pitkästä aikaa pieni reissu teki ihan hyvää, vaikka suuri hoivaviettini ohjaileekin enemmän rauhalliseen kotona oleskeluun.





Esikoiseni on ottanut vauvan todella hyvin vastaan. Edelleenkään ei ole mustasukkaisuutta ollut ilmassa. Välillä pientä turhautumista lähinnä, kun vauvan ehdoilla pitää mennä, mutta olen koittanut huomioida häntä myös mahdollisimman paljon. Nyt meillä on alkanut sellainen arki, että päiväkotipäiviä hänellä on 2-3 viikossa ja muina päivinä hän on minun ja vauvan kanssa kotosalla (ja viikonloppuisin vaihdellen isänsä luona). Välillä tekemisen keksiminen on hänellä haastavaa, mutta eiköhän tästäkin selvitä :) Hienosti on ollut apuna vauvan kanssa, vaipanvaihdossa ja pukemisessa, sekä rauhoittelussa.

Kotiaskareiden tekeminen on hieman haastavampaa kuin ennen, mutta siihenkin on hyvä apukeino: kantoliina tai kantopussi. Olen saanut puuhailtua joitakin askareita, kun olen vain sujauttanut vauvan kantopussiin, siihen nukahtanut yleensä helposti. Eikä ole muutenkaan mikään katastrofi jos paikat on välillä vähän mullin mallin ;) Mutta nyt sunnuntaiselle iltakävelylle reppuilemaan! Seuraavaa kuukautta mielenkiinnolla odotellessa ❤



perjantai 10. marraskuuta 2017

Synnytyskokemus

Tervehdys!

Lupailin kirjoitella hieman synnytyskokemuksestani, joten tässäpä sitä tulee :)!


20.10 Torstaina istuskelimme normaalisti iltaa kotisoffalla ja ounastelimme, josko käytäisiin lauantaina ulkona syömässä miehen syntymäpäivänä. Laskettu aikanihan oli 13. perjantai, mutta kaikki merkit synnytyksestä olivat kadonneet lähes täysin, joten asennoiduimme vauvan tulevan "tyyliin" jouluna :D Tämä ei sinällään ollut enää mikään hauska vitsi, sillä oloni oli niin tukala ja olin valmis tekemään todella mitä vaan saadakseni vauvan ulos. Täyttelin vielä nukkumaan mennessä ristikkoa ja sanoin miehelleni  leppoisasti että "josko se nyt vaan tulis kun pyytäis, ollaan niin valmiita". Aloin miettimään ja kuulostelemaan supistuksia, perus harjoitussupistuksia, joita on tullut jo kuukausien ajan. Huomasinkin jokusen tulevan. Otin päähäni mielikuvan aallokosta, joka lyö rantaan, näin huomasin kevyiden harjoitussupistusten tulevan noin kymmenen minuutin välein. Kello oli jo reippaasti yli puolen yön. Ajattelin mielessäni, että kohta nää taas lopahtaa niin kuin yleensäkin, mutta niin ei tapahtunut. Herättelin miestäni joskus yhdeltä ja tokaisin, että kevyesti supistelee. Hän laski supistusten väliksi jotain 5 minuuttia ja kehotti soittamaan sairaalaan. Minä vaan naureskelin, että eihän tässä nyt mitään kun ei edes tunnu missään. "Nyt soitat sinne sairaalaan tai minä soitan!" "Okei okei". Minä soitin. Kehottivat tulemaan omien tuntemusten mukaan kun ei kotona pärjää.

Esikoisen synnyttäminen kesti melkein vuorokauden, joten en tosiaankaan ajatellut, että tässä mikään kiire olisi. Mieheni kovapäisesti käski kuitenkin, että olisi nyt viisainta lähteä. Niinpä soitimme esikoiseni isän paikalle häntä yöksi katsomaan ja samalla taksin. Kello oli tuolloin 2.30. Samalla tunsin ensimmäisen hieman voimakkaamman supistuksen ja totesin itsekin, että kyllä nyt synnytys on lähtenyt käyntiin. Kun pääsimme taksiin, supistus tuntui sen verran kovalta, että piti jo hiukan irvistellä. Sairaalalla taisimme olla joskus kolmen jälkeen yöllä. Oli aivan hiljaista.

Painoimme oven summeria, kunnes joku tuli avaamaan. Totesin ja sanoin supistusten olevan sen verran kipeitä, että jos nää ei supistuksia ole niin sit on joku muu pahasti vialla. Jouduin hetkeksi makaamaan käyrille ja jokainen supistus tuntui tuskalliselta. Tehtiin vielä sisätutkimus ja kohdunsuu olikin auki 6 cm ja käyrille piirtyikin tiheästi tulosta. Kun nousin, alkoi lapsivettä valua pitkin poikin. Lähdimme heti synnytyssaliin. Puin sairaalan kauhtuneen kaavun ja piti nojailla pöytiin ja heilua supistuksen tullessa, olivat tosi kovia. Kun kätilö tuli, niin kysyi saman tien että ilmeisesti ponnistuttaa? "Joo" Sain sanottua kipujen keskeltä. Katsottiin tilanne ja olinkin jo täysin auki. Minulle annettiin vielä kohdunkaulan puudutetta, ajattelin sen helpottavan ponnistuskipua. Saikin pian alkaa ponnistelemaan. Kuuntelin kätilön ohjeita. Ponnistelin aluksi kylkiasennossa ja lopuksi käännyin puoli-istuvaan asentoon, jotta kätilö sai parhaiten tuettua. Kuului posahdus ja loput lapsivedet tulivat ulos tässä vaiheessa. Noin puolen tunnin ponnistusvaiheen jälkeen rakas tyttömme syntyi klo 4.52. Painoa oli 3644 g, pituutta 50 cm ja pään ympärys 34,5 cm.

Mieheni sai katkaista napanuoran ja pääsin heti imettämään. Sillä aikaa laitettiin ompeleita, tällä kertaa toisen asteen repeämä + eppari, mutta pahimmalta pelolta säästyttiin (esikoisen jakkarasynnytksestä aiheutui paljon pahempaa jälkeä ja pitkä pitkä toipumisaika). Olin helpottunut, ei tarvinnut leikkuriin lähteä tällä kertaa :)! Kohdunkaulan puudutteesta en osannut sanoa, oliko siitä mitään hyötyä ponnistusvaiheessa, ainakin kivut tuntuivat samalta kun esikoista ponnistaessa). Tämä oli myös synnytys flunssaisena, kokemus sekin! Oikeastaan hallitsematon, kova yskä oli ainoa, mikä haittasi hieman touhua, etenkin yskiminen synnytyksen jälkeen, ei muuten ole herkkua.

Operoinnin jälkeen tyttö pääsi isän syliin ja sain aamupalaa. Eipä siinä paljoa nälkä ollut, mutta söin hyvillä mielin, sillä parin kuukauden närästyksen jälkeen ensimmäinen ateria ilman kurkunpoltetta oli varsin tervetullut ;)! Samalla vain hämmästelimme, kuinka ryminällä koko synnytys meni. Synnytinkö todella jo? Hetki sitten olimme vielä menossa kotona nukkumaan.. Kaikki kävi niin nopeasti. Ensimmäiset tuntuvat supistukset noin 2.30, sairaalassa kolmen ja puoli neljän välillä ja vauva pihalla ennen viittä. 2,5 tuntia koko homma! Onneksi mieheni soitti sen taksin, olisin varmaan synnyttänyt kotiin jos olisin jäänyt odottelemaan. En myöskään koskaan olisi osannut odottaa, kuinka supistukset yhtäkkiä voivat olla niin kivuliaita ja rajuja ja miten edettiin niin vauhdilla. Kaikki pallot ja kauratyynyt ja suihkut jäivät välistä ja pään valtasi lähinnä kaaos kaiken kontrollin ja seesteisyyden sijaan kun ei osannut odottaa että homma olisikin hetkessä jo ohi.. uskomatonta, miten synnytykset voivat olla niin erilaisia!

Aamupalan jälkeen sain mennä suihkuun ja olin iloinen, kuinka helposti pääsin jaloilleni tällä kertaa ja kuinka hyvin kaikki sujui, vaikka pelkäsin pahinta skenaariota. Puin puhtaat vaatteet päälleni, sain vauvani syliin, ja lähdimme kävelemään naistenosaston puolelle. Matkalla saimme laittaa pienen punaisen nuppineulan syntyneiden vauvojen taululle :)! Huoneessa oli toinenkin tuore äiti, joka pääsi kotiutumaan samana päivänä, joten meidän toivomamme perhehuone toteutui. Sairaala yllätti vielä pienellä paketilla imetysviikon kunniaksi, josta löytyi ihana pieni pipo, liivinsuojuksia, nännirasvaa ja herkkuja.. Pitääpä muuten ihan kehua nyt Keski-Suomen keskussairaalaa ainakin kätilöiden ja naistenosaston osalta. Kätilöt olivat ihania ja tsemppaavia ja juoksivat kiireestä kantapäähän, tekivät todella kaikkensa. Myös naistenosastolla oli kiva henkilökunta ja erityisesti jäi mieleen mukava nuori opiskelija, joka sanoikin olevan omalla alallaan ja se todellakin huokui :)!

Aamupäivä meni kyllä ihan tunnesumussa, iltapäivällä tulikin jo isoveli pikkusiskoaan katsomaan. Voi sitä onnen ja riemun määrää ❤! Myös vanhempamme tulivat iltasella vauvaa katsomaan. Toiveenamme oli päästä mahdollisimman pian kotiin, ja saisimmekin lähteä jo huomenna, kun 36 tuntia syntymästä täynnä ja lastenlääkäri tarkastanut vauvan.

                                 

Sairaalassa yö menikin aika hitaasti ja odottelimme vain kotiin pääsyä. Aamulla olikin sitten mieheni syntymäpäivä! Aika hyvin ajoitti tuo pikkuinen tulonsa. Lieneekö ei halunnut silti synttäreitä ihan samalle päivälle kuitenkaan ;) Meidän piti mennä ulos syömään, noh, tavallaan nyt oltiin "täyden palvelun hotellissa", mikäpäs tässä :D! Paras uutinen oli kuitenkin se, että saimme luvan lähteä kotiin. Lääkärintarkastuksessa kun kaikki oli moitteettomasti ja oma vointi hyvä. Niin pääsimme kotiin, jossa odotti ihana illallinen ja perhe koolla ❤ Näin on uusi sivu elämässä taas kääntynyt!

Synnytyksestä on nyt tosiaan kolme viikkoa, ja voin vain hämmästellä, kuinka hyvin kaikki on mennyt. Vauvalla ollut kaikki hyvin, se on tietenkin parasta. Hyvin tyytyväinen on pääasiassa ollut! Oma nopea toipumiseni rajun ja nopean synnytyksen jälkeen on ollut itselle positiivisesti hämmästyttävää. Kotiutuminen oli nopea verrattuna esikoisen kanssa melkein viikon sairaalassa oleiluun nähden. Särkylääkkeitäkään en tällä kertaa edes kotona tarvinnut. Jälkivuotoa hulahti aika lailla kaksi viikkoa, jonka jälkeen se on ollut lähes olematonta. Autollakin ajelin jo viikko sitten, kun esikoisen kohdalla jouduin olla jo istumakiellossakin peräti kolme viikkoa (ja kipujahan kesti kuukausi tolkulla tuolloin). Eilen oli ihana päästä kunnolla saunomaankin pitkästä aikaa, kun en ole uskaltanut aiemmin kuin käydä vain nopeasti kääntymässä saunassa. Myös kaikki kerryttämäni 10 raskauskiloa katosi alle viikossa, synnytyksessä lähti 8 kiloa.. maha kutistui parissa päivässä, muutama arpi linea negroineen vielä muistuttelee olemassaolollaan.

Vauva-arki on myös mennyt hyvin rennosti ja omalla painollaan. Sitä suhtautuu kaikkeen paljon rennommin tällä kertaa ja osaa vain keskittyä nauttimaan kaikesta, kun mitään ei ole tullut vielä shokkina. Kolmen viikon pesimisen jälkeen huomenna lähdemme ensimmäiselle pidemmälle reissulle, kun ajelemme Etelä-Suomeen kotopuoleeni isänpäivän viettoon ja siitä sitten pienelle risteilylle :)! Katsotaan, miten matkustelut sujuvat tällä köörillä! Luoja, siitä on pitkä aika kun viimeksi olen käynyt jossain Jyväskylää kauempana, taisi olla heinäkuun alkua. Sen jälkeen selkä sanoi itsensä irti, eikä helpotus tullut kuin vasta synnytettyä. Nyt siis ilolla reissuun ja seikkailut jatkukoon :)!

Ps. TÄSTÄ linkistä pääsee kurkistamaan vielä esikoiseni synnytyskokemusta vuodelta 2012, joka oli aivan erilainen, tosin sekin hieno kokemus pitkästä toipumisesta huolimatta ❤❤❤

               

tiistai 31. lokakuuta 2017

Pieni rakkaamme on täällä!



On hiljaista. Ainakin melkein. Välillä vierestä kuuluu pientä tuhinaa ja ähkäilyä. Hän on täällä ❤ Nimittäin rakas tyttäremme, joka syntyi viikon yli lasketun ajan, 20.10. Siitä on pian jo kaksi viikkoa! Niin hitaita kun jokaiset tunnit ennen pienen syntymää olivat, ovat ottaneet sen jälkeen juoksuvauhdin. Olenkin vain halunnut nauttia nämä kuluneet päivät pikkuiseni kanssa, eikä tietokoneen avaaminen ole käynyt aikaisemmin mielessäkään. Päässäni on vieläkin niin uskomaton fiilis, ettei oikein osaa sitä sanoiksi tuoda. Vasta hetki sitten tuskailin valtavan mahani kanssa, joka nyt on kadonnut olemattomiin, ja jonka sisältö on tuonut uuden valon elämäämme. Suuri sielu pienessä kehossa, on valinnut meidät perheekseen. Jokainen päivä kasvattaa häntä vahvemmaksi ja hän kasvattaa meitä. Jokainen syntymä on ihme ❤

Miten meillä menee?

Alku on lähtenyt hienosti käyntiin. Olen nauttinut nämä ensimmäiset viikot vain vauvan kanssa pesimisestä ja ihokontaktista. Pikkuinen lähinnä nukkuu ja syö, ja välillä tarkastelee ympäristöä ihanilla vauvansilmillään :)! Myös synnytyksestä toipuminen vie aina aikansa (teen synnytyskokemuksesta erillisen postauksen) , joten lepääminen tässä vaiheessa ja rauhallinen ympäristö vauvan kanssa on todella tarpeen. Jokainen hetki on arvokas, sillä tämä pieni vauva-vaihe on niin pian muisto vain! Vielä ei ole isompia itkujakaan ilmaantunut, tyytyväinen ja rauhallinen on pikkuinen ollut. Yötkin ovat menneet kokonaisuudessaan hyvin, ja nukkua olemme tähän asti saaneet yllättävän hyvin. Myös isoveli on ottanut todella hienosti roolinsa eikä mustasukaisuuksia ole ilmennyt. Hieman toki rajojaan on koetellut, mutta sekin on ihan normaalia. Maito on lähtenyt hienosti nousuun, ja vauva-askareet tulevat itsellä selkärangasta :) Myös tuore isä on pärjännyt hyvin ensikertalaisena, ja hän tykkää erityisesti soitella ja laulella vauvalle :)! Neuvolassa kävimme viime viikolla ja vauvan paino on hienosti pysynyt yllä. Napatynkäkin irtosi tuossa toissa iltana kylvyn jälkeen, jossa olikin isoveljelle ihmeteltävää :D

Kun katselen ympärilleni, koti on taas jotenkin erilainen, eikä pelkästään siksi, että sotkua on vähän tavallista enemmän, riepua ja peittoja siellä sun täällä, maitoläikkiä ja pulautuksia vähän joka tekstiilillä..vauvan tuoksuineen.. vaan koti on taas asteen verran enemmän koti, kun hän on tullut täydentämään meitä ❤

maanantai 9. lokakuuta 2017

RV 40 kuulumisia

Onkin vierähtänyt tovi kaikista bloggailuista. Täällä on viime viikot jännätty jo tulevaa synnytystä, ja olen toden totta kadonnut omaan kuplaani entistä enemmän. Päivät olen koittanut levätä mahdollisimman paljon ja keräillä voimia tulevaa varten. Yöt ovat olleet myös hyvin hyvin katkonaisia, joten päivisin olen saattanut nukkua useita tunteja. Lisäksi luonnon syklien vaikutusta itseeni tuntien, nämä kuukaudet ovat niitä rauhoittumisen kuukausia, jolloin annan itselleni luvan rentoutua mahdollisimman paljon. Voi vaikka keskittyä kuuntelemaan vaan sateen ropinaa ja lojua sohvalla teetä hörppien❤

Laskettu aika on tämän viikon perjantai 13 päivä ja pikkuinen antaa odotuttaa itseään ;)! Raskauden suhteen kaikki on sujunut edelleen mallikkaasti. Jännitystä on kyllä ilmassa ollut, etenkin kun esikoinen syntyi reippaasti ennen laskettua aikaa. Viime viikolla tuli eräänä yönä suhteellisen tiheitä, kivuttomia supistuksiakin muutaman tunnin ajan, jotka kuitenkin laantuivat. Sen jälkeen olo onkin ollut jopa yllättävän "normaali", eikä synnytykseen viittaavista merkeistä ole tietoakaan :D Jonkin verran alaselässä ollut aaltoilevaa kipuilua. Vatsakin näyttää olevan erittäin korkealla, joka ei tietenkään ole tuonut helpotusta voimakkaaseen närästykseen. Mikään muu ei keljuta yhtä paljoa, ja olen ikionnellinen kun pääsen pian eroon tuosta p****leen vaivasta :D! Edes alkuvaiheen oksennusrumba ei ole ollut lähellekään yhtä piinaavaa ;)

Viime viikolla oli myös rutiinineuvola, jossa kaikki oli ihan mallillaan. Hemoglobiinikin noussut hienosti, mutta syön silti rautavalmistetta synnytykseen asti ja satsin loppuun, sitä kun voi menettää jonkun verran vertakin. Kivikova pallomahani aiheutti myös neuvolatädissä huvittuneisuutta. Tässä raskaudessa mahani on siis ollut aivan pinkeä, ja voisi luulla, että olen jalkapallon nielaissut. Vatsa ei veny mihinkään suuntaan ja vauvan liikkeet aiheuttavat välillä hieman tuskaisia reaktioita :D Mikä ihmeellisintä, olen kuitenkin säästynyt aika hyvin raskausarvilta, vaikka koko ajan tuntuu että koko kupu repeää. Muutama hassu jälki näkyy jossain kohden.

Kävin taannoin myös siellä osteopaatin käsittelyssä, josta mainitsinkin jo edellisessä postauksessa. Osteopaatin käsittelyssä siis korjaillaan kehon virheasentoja ja jumitiloja, joista voi olla apua myös synnytyksessä, näin ollen vauvan on helpompi tulla synnytyskanavan läpi. Kehoni oli yllättävän hyvässä linjauksessa, eikä suurempaa kremppaa onneksi ollut. Alaselkä ja toinen puoli lantiota sekä joitakin niskan alueita saatiin vähän "korjailtua". Selkäkipu tosiaan on helpottanut käsittelyn jäljiltä, ja olen pystynyt istuskelemaan vähän helpommin. Autossa vaiva tosin pitää pintansa, eikä olla muutamaa kilometriä kauempana kotoa käyty aikoihin! Myös jonkin sortin liitoskipuja (olettaisin) ollut näillä vikoilla viikoilla. Sellaista äkillistä pistelyä nivusissa ja sen seurauksena jalkojen muljahtelua niin, että meinaa välillä kaatuilla :D Muistan tämän oireen myös esikoista odotellessa. Mutta päivä kerrallaan mennään ja mahdollisimman relasti :) Eipä ole tässä raskaudessa pahemmin pesänrakennusviettejä kuulunut, mielummin tosiaan keräilee voimia synnytystä varten ja hengailee omassa kuplassaan sen sijaan että yrittäisi touhuta kaikkea mahdollista tai olla sosiaalinen! Saas nähdä mitä tämä viikko tuo tullessaan ;)!


torstai 21. syyskuuta 2017

Synnytystapa-arviossa

Näin on taas yksi raskausviikko vierähtänyt. Huomenna siirrytään siis viikolle 38 :) Tämän hetken fiilikset on aika hyvät ja rauhalliset. Oireilutkin kestää sillä ajatuksella, että pian ne on taas historiaa! Kauaa ei tarvitse enää odotella :)

Kävin tiistaina synnytystapa-arviossa ja se huojensi taas kovasti omia ajatuksia. Vauva köllöttelee pää alaspäin, lapsiveden määrä normaali ja sykkeet kohdillaan. Tämän hetken painoksi arvioitiin 2800 g, joka on noin saman verran kuin esikoinen syntyessään. Vähän olen jännittänyt etukäteen, että mitenkähän mahtaa vaikuttaa isompi koko edellisen synnytyksen repeytymiin, mutta itseasiassa kätilön ja erikoislääkärin pohdintojen tiimoilta pahoihin repeytymiin on saattanutkin vaikuttaa esikoisen pään pieni koko, jonka seurauksena hän tuli vauhdilla ja hallitsemattomasti ulos (ja jakkaralla painovoimaa vaikeampi hidastaa). Eli isompipäinen saattaakin tulla hallitummin ulos :) Minut saatiin myös hyvin vakuuteltua, että tapahtuu mitä tapahtuu, niin kaikesta kuitenkin yleensä toivutaan ja ammattitaito on sen verran hyvää tänä päivänä, että lopputulokset ovat hyviä. Vapaaehtoinen sektio ei siis kävisi enää mielessänikään tällä hetkellä, vaikka sellaisenkin olisin halutessani saanut. Olen paljon valmistautunut henkisesti synnytykseen, lukenut erilaisia synnytyskokemuksia ja vinkkejä esimerkiksi aktiivisen synnytyksen ryhmästä, muistellut omaa synnytystä, sekä asioita, jotka tuovat varmuutta ja turvaa.

Tämä loppuajan valmistautuminen on ollut mukavaa, ja tuonut pientä jännitystä päiviin olotiloja kuulostellessa. Viimehetken hankintojakin on jo tehty, esimerkiksi vaippoja kaappiin, pikkuisia vaatteita, sekä herkkuja sairaalaa varten :)! Pikkutyyppikin näyttää olevan jo kärsimätön mahassa, koittaa puskea hanakasti tietään ulos, vaan vielä ei ihan keho anna myöten. Kaiken kaikkiaan olen kiitollinen, että raskaus on sujunut vauvan osalta hyvin, ja kaikki on niin kuin pitääkin. Raskaus on aina rankka ja pitkä matka, mutta omalla tavallaan myös niin ihmeellinen ja antoisa. Se kasvattaa vahvemmaksi ihmiseksi, valmistaa haasteillaan tulevaan. Näillä ajatuksilla taas uudelle viikolle :)!